Etusivu    ⁄     Jäseneksi liittyminen

Jäseneksi liittyminen

Kuntalaisten yhteinen Tuusula-Seura on noin 400:n aktiivijäsenen kotiseutuyhdistys. Se on perustettu sodan jälkeen vuonna 1946 ja sen päätarkoitus oli tuolloin toimia kanta-asukkaiden keskeisenä sekä lisäksi siirtolaisten välisenä yhdyssiteenä.

Seuramme on tänäänkin sekä uusien että vanhempien tuusulalaisten kohtaamis- ja tutustumispaikka. Tarkoituksemme on kotiseutuhengen ylläpitäminen ja kuntalaisten viihtyvyyden lisääminen. Erityisen lähellä sydäntämme on kotiseutumme kulttuurin edistäminen ja sen ainutlaatuisuuden vaaliminen ympäristön arvot huomioiden.

Seuramme toimii hyvässä yhteistyössä kunnallishallinnon kanssa ja voi näin myös vaikuttaa yhteisten asioittemme päätöksentekoon. Toimimme tuusulalaisten asukkaiden ja yhteisöjen yhdyssiteenä, teemme aloitteita sekä annamme lausuntoja osallisena viranomaisille mm. kunnan kaavoitusasioista.

Edistämme kotiseututietoutta mm. julkaisemalla Tuusula-seuran Aikakirjaa, jossa on kuntalaisten toimittamia juttuja ja dokumentteja menneiltä ajoilta tähän päivään. Järjestämme myös kulttuuritilaisuuksia, näyttelyitä, talkoita sekä retkiä kulttuurikohteisiin, konsertteihin, teatteriin jne.

Mikäli olet kiinnostunut kotiseutusi asioista, niin täytä alla oleva liittymislomake. Seuramme henkilöjäsenmaksu vuonna 2011 on 10 euroa/vuosi ja yhteisöjäsenmaksu 35 euroa/vuosi. Näin varmistat tiedonkulun sekä voit jäsenenä osallistua toimintaamme.

Tutustu seuran sääntöihin ennen lomakkeen täyttämistä.

Liittymislomake

Nimi
Puhelin
Katuosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Sähköposti