Toimintasuunnitelma 2011
Yleistä
Tuusula-Seura ry:n toiminnan tarkoituksena on
- kotiseudun kaikinpuolinen kehittäminen
- elinympäristön laadun parantaminen ja ihmisten viihtyisyyden lisääminen
- kotiseututietoisuuden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen
- kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen
Varsinainen toiminta
Tuusula-Seura ry toteuttaa toimintansa tarkoitusta järjestämällä kotiseutuhenkisiä tilaisuuksia sekä jäsenille että kaikille kiinnostuneille avoimina tapahtumina. Tilaisuuksissa nostetaan esille kotikunnassa ajankohtaisia paikallisia ja alueellisia asioita, tutustutetaan ihmisiä - sekä pitkään täällä asuneita että hiljan muuttaneita - mielenkiintoisiin rakennus- ja luontokohteisiin, kunnan kehitykseen, sen merkittäviin tapahtumiin, sekä täällä vaikuttaneiden ja vaikuttavien henkilöiden historiaan ja elämäntyöhön. Seuran toiminta kattaa koko kunnan alueen. Tuusula-Seura osallistuu tähän kampanjaan, jonka pääkoordinaattorina toimii Suomen Kotiseutuliitto.
Seura pyrkii vahvistamaan yhteistyötä naapurikuntien kotiseutuyhdistysten kanssa esim. johtokuntien vuorovierailuin tai yhteisten jäsenretkien muodossa. Seura tukee koko Keski-Uudenmaan kotiseututoimintaa. Seura on myös Suomen Kotiseutuliiton jäsen ja on edustettuna Kotiseutuliiton ympäristöjaostossa.
Tuusula-Seura pitää tärkeänä ympäristösuojelunäkökohtien kunnioittamista ja kantaa huolta myös vanhan rakennetun ympäristön säilyttämisestä. Sääntöjensä mukaisesti seura ottaa näistä lähtökohdista kantaa kunnan kehittämiseen antamalla lausuntoja kaavasuunnitelmista ja -muutoksista ja tämän työn painoarvo kasvaa jatkuvasti. Seura jakaa ruusuja ja risuja ja välittää omissa kannanotoissaan myös asukkaiden mielipiteitä Tuusulan suunnittelua ja rakentamista koskevissa asioissa.
Tuusula-Seuran tärkeä yhteistyötaho on perinteisesti Tuusulan kunta, erityisesti sen kulttuuri- ja museotoimi. Yhteistyötä tehdään myös Tuusulan seurakunnan, kotiseutuyhdistysten, kyläyhdistysten ja muiden kotiseututyöstä kiinnostuneiden tahojen kanssa. Yhteisöjäsenille tarjotaan mahdollisuus päästä seuran Aikakirjaan laadittavaan luetteloon seuran toiminnan tukijoista. Suomen Kotiseutuliiton toiminnassa ollaan mukana mm. ympäristöjaoston jäsenyyden kautta.
Keskeiset tapahtumat
Seuran perinteiseen toimintaan kuuluvat retket, konsertti-, teatteri- ja muut matkat sekä sääntömääräiset kokoukset. Keskeisiä tapahtumia vuonna 2011 ovat Tuusula-viikon ohjelma, Euroopan rakennusperintöpäivä ja Tuomaasta Nuuttiin-tapahtuma. Ajankohtaisten asioiden selvittämiseksi järjestetään tarvittaessa yleisötilaisuuksia. Tuusulan imagoon ja kehitykseen vaikuttaneiden henkilöiden ja tapahtumien, toimenpiteiden tai tekojen onnistumisia arvioidaan vuosittain (ruusut ja risut).
Vuoden 2011 aikana järjestetään opastettuja retkiä lähiseudun luonto-, historia- ja kulttuurikohteisiin. Vuoden 2011 retkistä merkittävin on Itä-Karjalaan Kannakselle suuntautuva retki toukokuun puolivälissä. Retket voivat myös olla yhteistyökohde naapurikuntien kotiseutuyhdistysten kanssa. Uusille tuusulalaisille pyritään kohdistamaan aktiviteetteja. Tuusula-Seuran Aikakirjan valmistelu jatkuu koko vuoden ja julkaiseminen tapahtuu todennäköisesti seuran syyskokouksen yhteydessä.
Vuoden 2011 tapahtumasuunnitelma
-
Teatteri- tai konserttiretkeä kaavaillaan tammi-helmikuussa johonkin lähiseudun maakuntakohteeseen
-
Tuusula-Seuran sääntömääräinen kevätkokous ruusuineen ja risuineen järjestetään maalis-huhtikuussa
-
Itä-Karjalaan ja Kannakselle järjestetään retki 13-15.5.2011 Ilmari Hakalan opastuksella. Kohteina ovat mm. Konevitsan luostari, Ihantala ja Summa
-
Tuusula-päivän tapahtumat järjestetään yhdessä Tuusulan kunnan, seurakunnan ja muiden kotiseutuyhdistysten, alustavasti 22.7.2011
-
Loppukesälle on suunnitteilla retki, esim. Laukon kartanoon, jos halukkuutta ilmenee. Historiallinen Laukko on avoinna ryhmille viimeistä kesää
-
Euroopan Rakennusperintöpäiviä vietetään syyskuun toisessa viikonvaihteessa
-
Aleksis Kiven päivää vietetään yhdessä muiden toimijoiden kanssa
-
Seuran syyskokous järjestetään sääntöjen edellyttämällä tavalla marraskuun lopulla, ja samalla julkistetaan Aikakirja XXII
-
Tuomaasta Nuuttiin -tapahtuman järjestelyissä ollaan mukana erityisesti Tuusulan kirkonmäen ohjelman osalta 21.12.2011.
Julkaisu- ja tiedotustoiminta
Tuusula-Seura ry julkaisee v. 2011 Aikakirjan XXII. Myös tulevaisuuteen luodaan silmäys tässäkin Aikakirjassa. Aikakirjasarja kokonaisuudessaan muodostaa merkittävän ja kasvavan paikallistutkimuksen arkiston Tuusulasta ja sitä pidetään perustellusti seuran lippulaivana. Sarja käsittää tähän mennessä noin 2500 sivua, ja se perustuu pääasiassa aktiivisten tuusulalaisten kirjoituksiin.
Seuran toiminnasta ja tapahtumista tiedotetaan jäsenistölle jäsenkirjeillä. Tiedotusvälineiden kautta pyritään tavoittamaan kuntalaiset ja tekemään seuran toimintaa yleisesti tunnetuksi. Seuran vuonna 2009 uusitut kotisivut (www.tuusulaseura.net) tarjoavat informaatiota seuran tapahtumista ja niiden avulla seura parantaa tiedotustoimintaansa ja kotiseutuaineistonsa hyödyntämistä.